Video
Paul Anka oli vasta 15-vuotias levyttäessään ensihittinsä, itse säveltämänsä ja sanoittamansa laulun Diana. Anka ei kuulosta niin nuorelta, vaikka suurin osa myöhemmistä teinipoikatähdistä on laulanut korostetun poikamaisella äänellä. Laulussa onkin kyse siitä, että kertoja yrittää vakuuttaa vanhemmalle rakastetulleen, että heidän ikäeronsa on merkityksetön, joten laulajan on parasta kuulostaa miehekkäältä. Mikä se ikäero sitten mahtaa olla, kun se tuodaan esiin niin tylysti jo avausrivillä "I'm so young and you're so old"? Ei välttämättä kovinkaan suuri; 15-vuotiaan pojan näkökulmasta jo 17-vuotias tyttökin on lähes saavuttamattoman kaukainen.
Biisin riemukkuudesta päätellen suhteelle on ainakin toistaiseksi käynyt hyvin. Kaikki elementit tuntuvat puhkuvan onnea ja pidäkkeetöntä nuorta iloa: naseva saksofoniriffi introssa ja kertosäkeen lopussa, kepeästi laukkaava komppi ja Ankan vaivaton ja heittäytyvä lauluesitys. Väliosassa rynnätään hetkeksi vieläkin kiivaampaan tempoon. Sanoitus on ehkä geneeristä huttua, mutta se esitetään niin vilpittömästi, että lopputulos on aivan vastustamaton.
Oma arvosana: 9
Lukijoiden arvosana: 7
Näytetään tekstit, joissa on tunniste iskelmä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste iskelmä. Näytä kaikki tekstit
tiistai 29. marraskuuta 2011
maanantai 15. marraskuuta 2010
Middle Of The Road: Chirpy Chirpy Cheep Cheep (1971)
Youtubessa
Chirpy Chirpy Cheep Cheep on jo muuttunut kuolemattomaksi kännihoilotukseksi (Viil-le Pel-to-nen! Ville Peltonen!), eli laulu jatkaa elämäänsä enemmänkin ideatasolla kuin tiettynä levytyksenä. Tunnetuin versio laulusta on skotlantilaisen Middle Of The Road -yhtyeen tekemä, vaikka siinä hukataankin tämän ääliömäisen renkutuksen potentiaalinen iskevyys miltei tyystin. Sally Carrin lauluääni on ärsyttävän värisevä, ja bändillä on vaikeuksia selviytyä lähes äärimmilleen yksinkertaistetusta sovituksesta. Ne mokaavat jopa taputukset! Lally Stottin alkuperäinen kulkee huomattavasti vakuuttavammin.
Se muutama lause, mitä tässä on tekstiä, kertoo hylätystä linnunpojasta. Aihe on niin pahasti ristiriidassa rallatuksen hilpeyden kanssa, ettei kukaan voi ruveta ajattelemaan, mitä tässä lauletaan. Tämä ilmeisesti aiheuttaa halutun aivot narikkaan -efektin.
Hatunnosto Lally Stottille, joka onnistui säveltämään uuden Ukko Nooan. Middle Of The Roadille pisteet... no, vaikka siitä, että olisi se versio voinut olla vielä huonompi.
Oma arvosana: 2
Lukijoiden arvosana: 6
Chirpy Chirpy Cheep Cheep on jo muuttunut kuolemattomaksi kännihoilotukseksi (Viil-le Pel-to-nen! Ville Peltonen!), eli laulu jatkaa elämäänsä enemmänkin ideatasolla kuin tiettynä levytyksenä. Tunnetuin versio laulusta on skotlantilaisen Middle Of The Road -yhtyeen tekemä, vaikka siinä hukataankin tämän ääliömäisen renkutuksen potentiaalinen iskevyys miltei tyystin. Sally Carrin lauluääni on ärsyttävän värisevä, ja bändillä on vaikeuksia selviytyä lähes äärimmilleen yksinkertaistetusta sovituksesta. Ne mokaavat jopa taputukset! Lally Stottin alkuperäinen kulkee huomattavasti vakuuttavammin.
Se muutama lause, mitä tässä on tekstiä, kertoo hylätystä linnunpojasta. Aihe on niin pahasti ristiriidassa rallatuksen hilpeyden kanssa, ettei kukaan voi ruveta ajattelemaan, mitä tässä lauletaan. Tämä ilmeisesti aiheuttaa halutun aivot narikkaan -efektin.
Hatunnosto Lally Stottille, joka onnistui säveltämään uuden Ukko Nooan. Middle Of The Roadille pisteet... no, vaikka siitä, että olisi se versio voinut olla vielä huonompi.
Oma arvosana: 2
Lukijoiden arvosana: 6
tiistai 5. lokakuuta 2010
Goombay Dance Band: Sun Of Jamaica (1979)
Video
Sun Of Jamaica on yksi hämmentävimmistä tekeleistä, mitä olen ikinä kuullut. On hankala määritellä, mitä se yrittää olla, mitä se teeskentelee olevansa, ja mitä se todella on. Määrittelen silti.
Saksalainen Jörg Knoch hankki älyttömän afrokampauksen, häpesi sitä itsekin niin paljon että päätti esiintyä salanimellä Oliver Bendt. ja perusti Goombay Dance Bandin toteuttamaan visiotaan romanttisemmasta versiosta Boney M:stä. Sun Of Jamaica oli Goombay Dance Bandin ensimmäinen single. Bahamalaiseen musiikkiin viittaava sana goombay ja reggaeta lupaileva sana Jamaica, samoin kuin hillittömällä videolla temppuilevat karibialaissyntyiset tanssijat, ovat ulkomusiikillista hämäystä. Todellisuudessa Sun Of Jamaica on kehnoa saksalaista iskelmää, johon on ympätty soundivaikutteita diskosta ja calypsosta. Valtaosan kappaleen kestosta vievät tankeroenglannilla lausutut puheosuudet, jotka ovat uskomatonta soopaa, aivan kuin Vesa Keskinen olisi kirjoittanut ne. Se, miksi hämäys meni läpi, ja tämä nousi Saksan listaykköseksi yhdeksäksi viikoksi, on minulle täysi arvoitus. Etelä-Afrikan listaykkösyys tuntuu jostain syystä sopivan kuvaan. Goombay Dance Band meni myöhemmin vielä Ison-Britanniankin ykköseksi yhtä huonolla Seven Tearsilla. Kaikkea ei vain voi ymmärtää.
Köyhän miehen Boney M:stä puhuminen loukkaisi sekä Boney M:ää että köyhiä miehiä. Sun Of Jamaica on kuitenkin vielä suurempi loukkaus upeaa karibialaista musiikkiperinnettä kohtaan. Ensin tehdään paskaa ja sitten vielä lavastetaan sen olevan ulkomaalaisten vika. En keksi biisistä mitään ansiota, mille voisin antaa yhtään pistettä.
Oma arvosana: 0
Lukijoiden arvosana: 3,5
Sun Of Jamaica on yksi hämmentävimmistä tekeleistä, mitä olen ikinä kuullut. On hankala määritellä, mitä se yrittää olla, mitä se teeskentelee olevansa, ja mitä se todella on. Määrittelen silti.
Saksalainen Jörg Knoch hankki älyttömän afrokampauksen, häpesi sitä itsekin niin paljon että päätti esiintyä salanimellä Oliver Bendt. ja perusti Goombay Dance Bandin toteuttamaan visiotaan romanttisemmasta versiosta Boney M:stä. Sun Of Jamaica oli Goombay Dance Bandin ensimmäinen single. Bahamalaiseen musiikkiin viittaava sana goombay ja reggaeta lupaileva sana Jamaica, samoin kuin hillittömällä videolla temppuilevat karibialaissyntyiset tanssijat, ovat ulkomusiikillista hämäystä. Todellisuudessa Sun Of Jamaica on kehnoa saksalaista iskelmää, johon on ympätty soundivaikutteita diskosta ja calypsosta. Valtaosan kappaleen kestosta vievät tankeroenglannilla lausutut puheosuudet, jotka ovat uskomatonta soopaa, aivan kuin Vesa Keskinen olisi kirjoittanut ne. Se, miksi hämäys meni läpi, ja tämä nousi Saksan listaykköseksi yhdeksäksi viikoksi, on minulle täysi arvoitus. Etelä-Afrikan listaykkösyys tuntuu jostain syystä sopivan kuvaan. Goombay Dance Band meni myöhemmin vielä Ison-Britanniankin ykköseksi yhtä huonolla Seven Tearsilla. Kaikkea ei vain voi ymmärtää.
Köyhän miehen Boney M:stä puhuminen loukkaisi sekä Boney M:ää että köyhiä miehiä. Sun Of Jamaica on kuitenkin vielä suurempi loukkaus upeaa karibialaista musiikkiperinnettä kohtaan. Ensin tehdään paskaa ja sitten vielä lavastetaan sen olevan ulkomaalaisten vika. En keksi biisistä mitään ansiota, mille voisin antaa yhtään pistettä.
Oma arvosana: 0
Lukijoiden arvosana: 3,5
torstai 15. heinäkuuta 2010
Abba: Fernando (1975)
Video
Fernando oli alunperin Fridan ruotsinkielisen soololevyn hitti. Biisin katsottiin olevan niin hyvä, että siitä kannatti tehdä myös englanninkielinen Abba-single. Kun yleensä alkuperäisen sanoituksen terävyys katoaa kieltä vaihdettaessa, ja tuloksena on geneeristä poplyriikkaa (esim. Boten Anna/ Now You're Gone), Fernandon tapauksessa asia on toisinpäin. Stig Anderssonin alkuperäinen sanoitus oli geneeristä poplyriikkaa, mutta Björn Ulvaeuksen kirjoittama englanninkielinen versio on poplauluksi erikoinen tarina kahdesta Meksikossa käytyyn hävittyyn sotaan osallistuneesta veteraanista, jotka muistelevat kuinka hienoa oli, kun unelma vapaudesta vielä eli. Rio Granden yli pakeneminen saattaa viitata Meksikon-Yhdysvaltain sotaan 1846-48. Yhdysvallat valloitti silloin Texasin, ja Meksiko vetäytyi Rio Granden eteläpuolelle. Sanoitus on tehty kuitenkin niin epämääräiseksi, ettei sitä pysty oikein tulkitsemaan antiamerikkalaiseksi tai muutenkaan ajankohtaiseen politiikkaan kantaaottavaksi.
Sovituksen latinalaisamerikkalaiseksi tarkoitetut elementit, erityisesti panhuilu, tekevät kauniista melodiasta ajoittain muzakia ja matkamuistokitschiä, minkä takia kappale ei onnistu olemaan kovinkaan koskettava. Tarttuva se tietysti on. Kyllä tätä voisi laulaa mukana karaokebaarin pöydässä.
Oma arvosana: 6
Lukijoiden arvosana: 7
Fernando oli alunperin Fridan ruotsinkielisen soololevyn hitti. Biisin katsottiin olevan niin hyvä, että siitä kannatti tehdä myös englanninkielinen Abba-single. Kun yleensä alkuperäisen sanoituksen terävyys katoaa kieltä vaihdettaessa, ja tuloksena on geneeristä poplyriikkaa (esim. Boten Anna/ Now You're Gone), Fernandon tapauksessa asia on toisinpäin. Stig Anderssonin alkuperäinen sanoitus oli geneeristä poplyriikkaa, mutta Björn Ulvaeuksen kirjoittama englanninkielinen versio on poplauluksi erikoinen tarina kahdesta Meksikossa käytyyn hävittyyn sotaan osallistuneesta veteraanista, jotka muistelevat kuinka hienoa oli, kun unelma vapaudesta vielä eli. Rio Granden yli pakeneminen saattaa viitata Meksikon-Yhdysvaltain sotaan 1846-48. Yhdysvallat valloitti silloin Texasin, ja Meksiko vetäytyi Rio Granden eteläpuolelle. Sanoitus on tehty kuitenkin niin epämääräiseksi, ettei sitä pysty oikein tulkitsemaan antiamerikkalaiseksi tai muutenkaan ajankohtaiseen politiikkaan kantaaottavaksi.
Sovituksen latinalaisamerikkalaiseksi tarkoitetut elementit, erityisesti panhuilu, tekevät kauniista melodiasta ajoittain muzakia ja matkamuistokitschiä, minkä takia kappale ei onnistu olemaan kovinkaan koskettava. Tarttuva se tietysti on. Kyllä tätä voisi laulaa mukana karaokebaarin pöydässä.
Oma arvosana: 6
Lukijoiden arvosana: 7
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Roger Whittaker: The Last Farewell (1971)
Video
Edellisessä postauksessa oli viheltävä laulaja, mutta nyt vastaan tulee laulava viheltäjä. Roger Whittakerin Suomessa tunnetuin kappalehan on Patakakkosen tunnarina soinut suomalaista kansanlaulua Kettu itki poikiansa mukaileva Finnish Whistler, joka soi jälleen listoilla Marja Tyrnin kierrättämänä. Nyt Roger ei kuitenkaan vihellä, vaan laulaa eltaantunutta iskelmää.
Roger Whittaker sävelsi vuonna 1971 puolen vuoden ajan laulun viikossa radio-ohjelmansa kertakäyttöiseksi täytteeksi. Laulut sävellettiin kuuntelijoiden kirjoittamiin sanoituksiin. The Last Farewell oli yksi laulu tämän tusinatavaran joukossa, kunnes vuonna 1975 se nousi jostain käsittämättömästä syystä isoksi kansainväliseksi hitiksi. Sävellys on melkoinen kliseekimppu, ja Whittaker laulaa sen täysin karismattomasti. Oheisessa videossa esityksen karaokenomaisuus ja kuulijoiden välinpitämättömyys menee koomisuuden puolelle.
Se, mikä tässä roskassa ketuttaa eniten, on kuitenkin sanoitus. Kertoja viittaa jonkinlaiseen rakkaussuhteeseen, joka on ilmeisesti kuitenkin jo päättynyt, koska rakastamisesta puhutaan perfektissä eikä preesensissä. Lisäksi hyvästejä jätetään jo laivan lähtöä edeltävänä päivänä, mikä sekin kertoo, ettei pari ole enää kovin läheisissä väleissä. Mies ei keksi mitään muuta sanottavaa (ex?-)rakkaastaan, kuin että hän on kaunis. Jos mies selviää hengissä sodasta, mitä hän ei pidä todennäköisenä eikä tunnu erityisesti toivovankaan, hän aikoo jäädä Englantiin katselemaan sumua mieluummin kuin palaa (ex?-)rakkaansa luo ikuisen auringonpaisteen maahan. Laulun sanoma tuntuu olevan se, että kunnon miehen kuuluu olla aina valmis kuolemaan sodassa reippain mielin. Syyksi ei tarvita edes kodin tai läheisten puolustamista, sillä nehän ovat tässä tapauksessa jossain aivan eri maassa. Ehkä sanoittaja halusi Ison-Britannian osallistuvan Vietnamin sotaan.
Oma arvosana: 0
Lukijoiden arvosana:
Edellisessä postauksessa oli viheltävä laulaja, mutta nyt vastaan tulee laulava viheltäjä. Roger Whittakerin Suomessa tunnetuin kappalehan on Patakakkosen tunnarina soinut suomalaista kansanlaulua Kettu itki poikiansa mukaileva Finnish Whistler, joka soi jälleen listoilla Marja Tyrnin kierrättämänä. Nyt Roger ei kuitenkaan vihellä, vaan laulaa eltaantunutta iskelmää.
Roger Whittaker sävelsi vuonna 1971 puolen vuoden ajan laulun viikossa radio-ohjelmansa kertakäyttöiseksi täytteeksi. Laulut sävellettiin kuuntelijoiden kirjoittamiin sanoituksiin. The Last Farewell oli yksi laulu tämän tusinatavaran joukossa, kunnes vuonna 1975 se nousi jostain käsittämättömästä syystä isoksi kansainväliseksi hitiksi. Sävellys on melkoinen kliseekimppu, ja Whittaker laulaa sen täysin karismattomasti. Oheisessa videossa esityksen karaokenomaisuus ja kuulijoiden välinpitämättömyys menee koomisuuden puolelle.
Se, mikä tässä roskassa ketuttaa eniten, on kuitenkin sanoitus. Kertoja viittaa jonkinlaiseen rakkaussuhteeseen, joka on ilmeisesti kuitenkin jo päättynyt, koska rakastamisesta puhutaan perfektissä eikä preesensissä. Lisäksi hyvästejä jätetään jo laivan lähtöä edeltävänä päivänä, mikä sekin kertoo, ettei pari ole enää kovin läheisissä väleissä. Mies ei keksi mitään muuta sanottavaa (ex?-)rakkaastaan, kuin että hän on kaunis. Jos mies selviää hengissä sodasta, mitä hän ei pidä todennäköisenä eikä tunnu erityisesti toivovankaan, hän aikoo jäädä Englantiin katselemaan sumua mieluummin kuin palaa (ex?-)rakkaansa luo ikuisen auringonpaisteen maahan. Laulun sanoma tuntuu olevan se, että kunnon miehen kuuluu olla aina valmis kuolemaan sodassa reippain mielin. Syyksi ei tarvita edes kodin tai läheisten puolustamista, sillä nehän ovat tässä tapauksessa jossain aivan eri maassa. Ehkä sanoittaja halusi Ison-Britannian osallistuvan Vietnamin sotaan.
Oma arvosana: 0
Lukijoiden arvosana:
lauantai 8. toukokuuta 2010
Abba: Gold - Greatest Hits (1992)
Kuuntele Spotifyssa
Olen jakanut mielessäni Abban tuotannon neljään kauteen. Ensiksi oman tyylin hakemista 1972-74 (mm. Waterloo), toiseksi maailmanlaajuinen läpimurto poprockilla 1975-77 (mm. Mamma Mia), kolmanneksi diskoa 1978-79 (mm. Voulez-vous), neljänneksi vakavoituminen 1980-82 (mm. Winner Takes It All). Yhtyeen kaikki hitit eivät solahda oman kautensa lokeroon, mutta pääpiirteissään se meni näin. Toinen kausi oli Abban kulta-aikaa sekä kaupallisesti että taiteellisesti, ja niinpä Gold korostaa sitä. Kokoelman neljä ensimmäistä kappaletta on toiselta kaudelta. Toinen vaihtoehto olisi ollut kronologinen järjestys, mutta Abban tapauksessa se ei olisi ollut yhtä toimiva ratkaisu.
Abban hitit ovat niin läpikotaisin varmaa ammattilaistyötä, ettei mitään osa-aluetta voi varsinaisesti moittia. Kysymys on vain siitä, sattuuko itse pitämään niistä. Itse pidän suurimmasta osasta. Teennäisimmän kuuloiset musikaalinumerot, kuten Money, Money, Money ja Thank You For The Music tökkivät eniten, mutta jokaista hutia kohti on nerokkaita nappiosumia, kuten Mamma Mia ja The Name Of The Game.
Yksi Abban viehättävimmistä ominaispiirteistä on se, että musiikissa tapahtuu koko ajan jotain. Taukoja ei oikeastaan ole lainkaan. Jos Agnetha ja Frida vetävät pari sekuntia henkeä säkeiden välissä, yleensä siihenkin väliin on ujutettu jollain soittimella tilutettu lyhyt korukuvio. Tämä kuitenkin kääntyy itseään vastaan, jos yrittää kuunnella kokoelman alusta loppuun, niin kuin minä teen nyt ehkä ensimmäistä kertaa, vaikka olen hankkinut sen aikoja sitten. Yltäkylläinen sovitus toisensa jälkeen on uuvuttavaa kuunneltavaa. Gold toimii loistavasti hakuteoksena, jolta voi poimia silloin tällöin tilanteeseen sopivan kultakimpaleen, mutta koko sylillinen kultaa käy raskaaksi.
Parhaat biisit: Knowing Me, Knowing You, Mamma Mia, The Name Of The Game
Oma arvosana: 8
Lukijoiden arvosana: 8,5
tiistai 13. huhtikuuta 2010
Kyu Sakamoto: Ue o muite aruko (1961)
Video
Nuori japanilainen laulaja Kyu Sakamoto sai kappaleella Ue o muite aruko valtavan hitin vuonna 1961. Kun pari vuotta myöhemmin Englannissa alettiin kiinnostua tästä biisistä, nimeksi vaihdettiin helpommin mieleenjäävä Sukiyaki. Tällä nimellä sitä myytiinkin länsimaissa valtavasti; Sukiyaki oli mm. USA:n listaykkönen, mikä oli hämmästyttävä saavutus japaniksi lauletulta biisiltä. En suostu kuitenkaan käyttämään otsikossa tuota hölmöä, puolirasistista myyntinimeä, vaan pidän kiinni laulun oikeasta nimestä, joka tarkoittaa "kuljen pystypäin".
Kappaleen viehätys perustuu tarttuvaan melodiaan, joka kuulostaa länsimaiseen korvaan hieman, mutta ei liikaa, japanilaiselta. Kyu Sakamoton tulkinta on luontevaa ja sympaattista. Ainoa varsinainen heikkous on banaali jousisovitus. Orkesterin muut soittimet sen sijaan korostavat hauskasti esityksen pirteyttä. Korni iskelmäsanoitus ei haittaa, kun ei osaa japania. Sanoituksesta lukemani käännös tuotti kyllä sellaisen yllätyksen, että olin kuvitellut sen olevan iloisempi. Kertoja sanookin teeskentelevänsä iloista, vaikka onkin murheissaan ja yksinäinen. Hyvin teeskennelty. Minuun meni melkein täydestä.
Oma arvosana: 7
Lukijoiden arvosana:
Nuori japanilainen laulaja Kyu Sakamoto sai kappaleella Ue o muite aruko valtavan hitin vuonna 1961. Kun pari vuotta myöhemmin Englannissa alettiin kiinnostua tästä biisistä, nimeksi vaihdettiin helpommin mieleenjäävä Sukiyaki. Tällä nimellä sitä myytiinkin länsimaissa valtavasti; Sukiyaki oli mm. USA:n listaykkönen, mikä oli hämmästyttävä saavutus japaniksi lauletulta biisiltä. En suostu kuitenkaan käyttämään otsikossa tuota hölmöä, puolirasistista myyntinimeä, vaan pidän kiinni laulun oikeasta nimestä, joka tarkoittaa "kuljen pystypäin".
Kappaleen viehätys perustuu tarttuvaan melodiaan, joka kuulostaa länsimaiseen korvaan hieman, mutta ei liikaa, japanilaiselta. Kyu Sakamoton tulkinta on luontevaa ja sympaattista. Ainoa varsinainen heikkous on banaali jousisovitus. Orkesterin muut soittimet sen sijaan korostavat hauskasti esityksen pirteyttä. Korni iskelmäsanoitus ei haittaa, kun ei osaa japania. Sanoituksesta lukemani käännös tuotti kyllä sellaisen yllätyksen, että olin kuvitellut sen olevan iloisempi. Kertoja sanookin teeskentelevänsä iloista, vaikka onkin murheissaan ja yksinäinen. Hyvin teeskennelty. Minuun meni melkein täydestä.
Oma arvosana: 7
Lukijoiden arvosana:
tiistai 2. maaliskuuta 2010
Elvis Presley: It's Now Or Never (1960)
Video
Eduardo di Capuan vuonna 1898 säveltämä O Sole Mio oli ehtinyt olla jo aikaisemmin iso hitti myös USA:ssa, ainakin Tony Martinin laulamana nimellä There's No Tomorrow. It's Now Or Never oli Elviksen pyynnöstä kirjoitettu uusi sanoitus, jossa säkeistöissä jutellaan romanttisia, ja kertosäkeessä keskitytään There's No Tomorrow'takin suoremmin painostamaan naista seksiin välittömästi.
Säkeistöt ovat Elviksen hiljaisen ja pehmeän lauluäänen ja korkealta soitetun pianon välistä dialogia, kun taas kertosäkeessä Elvis laulaa voimakkaasti, ja häntä säestävät The Jordanairesin taustalaulut ja mandoliini. Alleviivataanko soitinnuksen ja laulutavan vaihtamisella sanoituksen antamaa vinkkiä siitä, että säkeistössä ja kertosäkeessä voi olla kyse kahdesta eri asiasta? Esittääkö piano naisen roolia? Kerrotaanko säkeistöissä, mitä mies todella puhuu ihastukselleen, ja laulaako kertosäkeen sisäinen ääni, joka ajattelee, että jos tuo ei nyt heti anna niin lähden?
Joka tapauksessa kokonaisuus toimii, varsinkin Elviksen kauniin äänen ansiosta. Hän ei esitä oopperalaulajaa eikä rocklaulajaa, vaan eläytyy hienosti romanttiseen tunnelmaan. Jotkin sovitusratkaisut ovat saattaneet olla kliseisiä jo tuohon aikaan, ja ovat sitä varmasti nyt, kuten mandoliini italialaisessa sävelmässä ja hirvittävä cha cha cha -lopetus, mutta Elvis on parhaassa vedossaan, millä esitys saa kaiken muun anteeksi.
Oma arvosana: 7
Lukijoiden arvosana:
Eduardo di Capuan vuonna 1898 säveltämä O Sole Mio oli ehtinyt olla jo aikaisemmin iso hitti myös USA:ssa, ainakin Tony Martinin laulamana nimellä There's No Tomorrow. It's Now Or Never oli Elviksen pyynnöstä kirjoitettu uusi sanoitus, jossa säkeistöissä jutellaan romanttisia, ja kertosäkeessä keskitytään There's No Tomorrow'takin suoremmin painostamaan naista seksiin välittömästi.
Säkeistöt ovat Elviksen hiljaisen ja pehmeän lauluäänen ja korkealta soitetun pianon välistä dialogia, kun taas kertosäkeessä Elvis laulaa voimakkaasti, ja häntä säestävät The Jordanairesin taustalaulut ja mandoliini. Alleviivataanko soitinnuksen ja laulutavan vaihtamisella sanoituksen antamaa vinkkiä siitä, että säkeistössä ja kertosäkeessä voi olla kyse kahdesta eri asiasta? Esittääkö piano naisen roolia? Kerrotaanko säkeistöissä, mitä mies todella puhuu ihastukselleen, ja laulaako kertosäkeen sisäinen ääni, joka ajattelee, että jos tuo ei nyt heti anna niin lähden?
Joka tapauksessa kokonaisuus toimii, varsinkin Elviksen kauniin äänen ansiosta. Hän ei esitä oopperalaulajaa eikä rocklaulajaa, vaan eläytyy hienosti romanttiseen tunnelmaan. Jotkin sovitusratkaisut ovat saattaneet olla kliseisiä jo tuohon aikaan, ja ovat sitä varmasti nyt, kuten mandoliini italialaisessa sävelmässä ja hirvittävä cha cha cha -lopetus, mutta Elvis on parhaassa vedossaan, millä esitys saa kaiken muun anteeksi.
Oma arvosana: 7
Lukijoiden arvosana:
maanantai 15. helmikuuta 2010
Bing Crosby: White Christmas (1942)
White Christmas elokuvassa Holiday Inn
Bing Crosby levytti tämän Irving Berlinin sävellyksen John Scott Trotterin orkesterin ja Ken Darbyn kuoron kanssa alun perin vuonna 1942, mutta koska alkuperäinen äänitys kärsi suuren painosmäärän ottamisesta, laulusta levytettiin samalla joukolla uusi alkuperäiselle uskollinen versio vuonna 1947. Tuoreemmilla uudelleenjulkaisuilla soi nimenomaan tämä vuoden 1947 levytys, jonka pohjalta minäkin nyt arvosteluni kirjoitan, vaikka siinä pientä fuskauksen makua onkin. Videolinkiksi taas valitsin pätkän elokuvasta Holiday Inn (1942), jossa Crosby esittää kappaleen duettona Marjorie Reynoldsin kanssa. Reynoldsin osuudet laulaa Martha Mears. Onpas tämä nyt monimutkaista...
Arviot singlen myyntiluvuista liikkuvat enimmäkseen 30-50 miljoonan kieppeillä. Mikä tästä sitten teki niin suositun? Berlinin sävellys on luontevan oloinen. Se ei ole yksitoikkoinen, mutta kuitenkin niin helppo, että sitä voi laulaa kuka tahansa, ja on laulanutkin. Bing Crosby osasi levyttää. Monen tuon ajan laulajan levytyksissä kuuluu jatkuva esiintyminen ilman äänentoistoa, kun taas Crosby oli tottuneempi laulamaan radiossa, elokuvissa ja levyllä verrattain hiljaisella äänellä. Crosbyn fraseeraus on miellyttävästi jazzvaikutteista. Laulun sanoitus jättää tulkinnanvaraa. Menneiden aikojen idyllisistä jouluista voi unelmoida kurjissa oloissa, mikä teki laulusta täydellisen sota-ajan hitin, mutta teksti ei kerro nykyhetkestä mitään, mikä auttoi tekemään laulusta ajattoman. Teksti ei ota myöskään kantaa painottamalla joulun hengellistä tai maallista puolta.
Kuoro-osuuden sentimentaalisuus on kyllä itselleni vähän liikaa. Viattomasti flirttailevaa elokuvaversiota on helpompi kuunnella. Crosbykin kuulostaa siinä rennommalta. Se sentimentaalisuus oli kuitenkin varmasti aikanaan tärkeä syy, miksi singlestä tuli ennennäkemätön hitti. Huoleton elokuvaversio ei olisi ollut tarpeeksi sydämeenkäyvä, mutta minä olisin antanut sille ainakin yhden pisteen enemmän.
Oma arvosana: 5
Lukijoiden arvosana:
Bing Crosby levytti tämän Irving Berlinin sävellyksen John Scott Trotterin orkesterin ja Ken Darbyn kuoron kanssa alun perin vuonna 1942, mutta koska alkuperäinen äänitys kärsi suuren painosmäärän ottamisesta, laulusta levytettiin samalla joukolla uusi alkuperäiselle uskollinen versio vuonna 1947. Tuoreemmilla uudelleenjulkaisuilla soi nimenomaan tämä vuoden 1947 levytys, jonka pohjalta minäkin nyt arvosteluni kirjoitan, vaikka siinä pientä fuskauksen makua onkin. Videolinkiksi taas valitsin pätkän elokuvasta Holiday Inn (1942), jossa Crosby esittää kappaleen duettona Marjorie Reynoldsin kanssa. Reynoldsin osuudet laulaa Martha Mears. Onpas tämä nyt monimutkaista...
Arviot singlen myyntiluvuista liikkuvat enimmäkseen 30-50 miljoonan kieppeillä. Mikä tästä sitten teki niin suositun? Berlinin sävellys on luontevan oloinen. Se ei ole yksitoikkoinen, mutta kuitenkin niin helppo, että sitä voi laulaa kuka tahansa, ja on laulanutkin. Bing Crosby osasi levyttää. Monen tuon ajan laulajan levytyksissä kuuluu jatkuva esiintyminen ilman äänentoistoa, kun taas Crosby oli tottuneempi laulamaan radiossa, elokuvissa ja levyllä verrattain hiljaisella äänellä. Crosbyn fraseeraus on miellyttävästi jazzvaikutteista. Laulun sanoitus jättää tulkinnanvaraa. Menneiden aikojen idyllisistä jouluista voi unelmoida kurjissa oloissa, mikä teki laulusta täydellisen sota-ajan hitin, mutta teksti ei kerro nykyhetkestä mitään, mikä auttoi tekemään laulusta ajattoman. Teksti ei ota myöskään kantaa painottamalla joulun hengellistä tai maallista puolta.
Kuoro-osuuden sentimentaalisuus on kyllä itselleni vähän liikaa. Viattomasti flirttailevaa elokuvaversiota on helpompi kuunnella. Crosbykin kuulostaa siinä rennommalta. Se sentimentaalisuus oli kuitenkin varmasti aikanaan tärkeä syy, miksi singlestä tuli ennennäkemätön hitti. Huoleton elokuvaversio ei olisi ollut tarpeeksi sydämeenkäyvä, mutta minä olisin antanut sille ainakin yhden pisteen enemmän.
Oma arvosana: 5
Lukijoiden arvosana:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)