Gene Autry: Rudolph The Red Nosed Reindeer (1949)

Kuuntele Youtubessa

Rudolph The Red Nosed Reindeer on siitä harvinainen joululaulu, että sen päähenkilö on alun perinkin kaupallisiin tarkoituksiin kehitetty hahmo, eikä kuulu vanhaan kansanperinteeseen. Punanenäisen Rudolph-poron keksi vuonna 1939 Robert L. May jouluisten värityskirjojen kansihahmoksi, ja Rudolphin käytyä hyvin kaupaksi aiheesta kirjoitti laulun Mayn lanko Johnny Marks. Gene Autry levytti laulun ensimmäisenä. Autry oli menestyvä kantrilaulaja, mutta kyllä hän oli laulanut myös joululauluja aikaisemminkin.

Laulu koostuu hitaasta introsta ja kolme kertaa toistuvasta säkeistöstä. Tuo säkeistö lauletaan samoilla sanoilla kahdesti ja niiden välissä se soitetaan kerran. Tuo instrumentaalisäkeistö onkin vaihtuvine sooloineen kappaleen paras kohta. Gene Autryn laulu kuulostaa minun korvaani makeilevan setämäiseltä, eikä sanoituskaan pahemmin ilahduta. Viestinä ei ole kiusaamisen vastustaminen yleisesti, vaan se, että menestyjiä ei kiusata. Aika rasittava laulu.

Oma arvosana: 2
Lukijoiden arvosana:

The Mills Brothers: Paper Doll (1943)

Video

Spotify

Keinotekoisesta tyttöystävästä fantasiointi on sen verran häiriintynyttä puuhaa, että aiheen yleisyys popmusiikissa ihmetyttää. Onhan se toki ikivanha idea; jo Kalevalassa Ilmarinen takoi itselleen oman kullan. Aihetta on käsitelty eri näkökulmista. Living Doll ja Glendora keskittyvät pakkomielteisesti nuken upeuden ihasteluun, kun taas Olkinainen kertoo ennen kaikkea miehen vajoamisesta hulluuden syövereihin. Mills Brothers, joka Paper Dollin levytysaikaan koostui kolmesta veljeksestä ja heidän isästään, kuulostaa näihin verrattuna selväjärkiseltä. Paperinukke ei ole laulussa ensisijainen kiinnostuksen kohde, vaan enemmänkin ajatusleikki siitä, miten voisi välttyä uusilta sydänsuruilta. Kappaleen aste asteelta hilpeytyvä tunnelma jättää mielikuvan, että kertojaa itseäänkin alkaa naurattaa koko ajatus. Leuka pystyyn ja kohti uusia naisseikkailuja! Paperinukke on muuten luultavasti kiertoilmaus pornokuvalle, mihin linkattu hauska videokin viittaa sen verran kun tuona aikana on voitu.

Biisi ehtii lyhyestä mitastaan huolimatta käydä läpi kolme erilaista osaa, mikä antaa pienen vihjeen siitä, että The Mills Brothers oli musiikillisesti huomattavasti monipuolisempi yhtye kuin vaikkapa aikalaisensa The Ink Spots. Viimeinen säkeistöhän on sanoiltaan ja melodialtaan sama kuin ensimmäinen, mutta sovitus ja tunnelma ovat aivan erilaisia. Millsit häviävät Ink Spotseille kuitenkin siinä, ettei heidän riveissään ollut samanveroista solistivirtuoosia. Laulu on moitteetonta ja sympaattisen kuuloista, mutta kuitenkin vain ihan kivaa.

Oma arvosana: 7
Lukijoiden arvosana:

Bing Crosby: White Christmas (1942)

White Christmas elokuvassa Holiday Inn
Bing Crosby levytti tämän Irving Berlinin sävellyksen John Scott Trotterin orkesterin ja Ken Darbyn kuoron kanssa alun perin vuonna 1942, mutta koska alkuperäinen äänitys kärsi suuren painosmäärän ottamisesta, laulusta levytettiin samalla joukolla uusi alkuperäiselle uskollinen versio vuonna 1947. Tuoreemmilla uudelleenjulkaisuilla soi nimenomaan tämä vuoden 1947 levytys, jonka pohjalta minäkin nyt arvosteluni kirjoitan, vaikka siinä pientä fuskauksen makua onkin. Videolinkiksi taas valitsin pätkän elokuvasta Holiday Inn (1942), jossa Crosby esittää kappaleen duettona Marjorie Reynoldsin kanssa. Reynoldsin osuudet laulaa Martha Mears. Onpas tämä nyt monimutkaista...

Arviot singlen myyntiluvuista liikkuvat enimmäkseen 30-50 miljoonan kieppeillä. Mikä tästä sitten teki niin suositun? Berlinin sävellys on luontevan oloinen. Se ei ole yksitoikkoinen, mutta kuitenkin niin helppo, että sitä voi laulaa kuka tahansa, ja on laulanutkin. Bing Crosby osasi levyttää. Monen tuon ajan laulajan levytyksissä kuuluu jatkuva esiintyminen ilman äänentoistoa, kun taas Crosby oli tottuneempi laulamaan radiossa, elokuvissa ja levyllä verrattain hiljaisella äänellä. Crosbyn fraseeraus on miellyttävästi jazzvaikutteista. Laulun sanoitus jättää tulkinnanvaraa. Menneiden aikojen idyllisistä jouluista voi unelmoida kurjissa oloissa, mikä teki laulusta täydellisen sota-ajan hitin, mutta teksti ei kerro nykyhetkestä mitään, mikä auttoi tekemään laulusta ajattoman. Teksti ei ota myöskään kantaa painottamalla joulun hengellistä tai maallista puolta.

Kuoro-osuuden sentimentaalisuus on kyllä itselleni vähän liikaa. Viattomasti flirttailevaa elokuvaversiota on helpompi kuunnella. Crosbykin kuulostaa siinä rennommalta. Se sentimentaalisuus oli kuitenkin varmasti aikanaan tärkeä syy, miksi singlestä tuli ennennäkemätön hitti. Huoleton elokuvaversio ei olisi ollut tarpeeksi sydämeenkäyvä, mutta minä olisin antanut sille ainakin yhden pisteen enemmän.

Oma arvosana: 5
Lukijoiden arvosana: