Video
Paul Anka oli vasta 15-vuotias levyttäessään ensihittinsä, itse säveltämänsä ja sanoittamansa laulun Diana. Anka ei kuulosta niin nuorelta, vaikka suurin osa myöhemmistä teinipoikatähdistä on laulanut korostetun poikamaisella äänellä. Laulussa onkin kyse siitä, että kertoja yrittää vakuuttaa vanhemmalle rakastetulleen, että heidän ikäeronsa on merkityksetön, joten laulajan on parasta kuulostaa miehekkäältä. Mikä se ikäero sitten mahtaa olla, kun se tuodaan esiin niin tylysti jo avausrivillä "I'm so young and you're so old"? Ei välttämättä kovinkaan suuri; 15-vuotiaan pojan näkökulmasta jo 17-vuotias tyttökin on lähes saavuttamattoman kaukainen.
Biisin riemukkuudesta päätellen suhteelle on ainakin toistaiseksi käynyt hyvin. Kaikki elementit tuntuvat puhkuvan onnea ja pidäkkeetöntä nuorta iloa: naseva saksofoniriffi introssa ja kertosäkeen lopussa, kepeästi laukkaava komppi ja Ankan vaivaton ja heittäytyvä lauluesitys. Väliosassa rynnätään hetkeksi vieläkin kiivaampaan tempoon. Sanoitus on ehkä geneeristä huttua, mutta se esitetään niin vilpittömästi, että lopputulos on aivan vastustamaton.
Oma arvosana: 9
Lukijoiden arvosana: 7
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 50-luku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 50-luku. Näytä kaikki tekstit
tiistai 29. marraskuuta 2011
perjantai 26. maaliskuuta 2010
The Ink Spots: If I Didn't Care (1950?)
Video
Vanhojen biisien alkuperäisversioiden metsästäminen on joskus hankalaa puuhaa, ja jos sellainen löytyy, se voi rahista ja kohista sietämättömästi. Olen jo pari kertaa käyttänyt eri syistä hieman uudempaa versiota. Nyt käytän taas, mutta tällä kertaa siitä syystä, että tämä versio on niin älyttömän hyvä, ettei tätä voi jättää salaisuudeksi. Kaikki muutkin kuulemani versiot ovat kyllä erinomaisia.
If I Didn't Care levytettiin alunperin vuonna 1939, ja siitä tuli doo-wop-yhtye The Ink Spotsin ensimmäinen suuri hitti ja yhtyeen tavaramerkkilaulu. Yhtyeen tenori laulaa sooloa, ja basso esittää puheosuuden. Kappaleessa on ovelan hiipivä tunnelma säkeiden viimeisten sävelten venytyksen ja sanattoman taustalaulun ansiosta. Lopuksi solisti huipentaa biisin korkeilla sävelillä.
Linkittämässäni versiossa The Ink Spots esiintyy eri kokoonpanossa kuin alkuperäislevytyksellä, mutta tämä porukka esittää biisin aivan nappiin. Tenorin ääni ja tulkinta ovat aivan huippua, mutta olennaisin ero alkuperäiseen on rap-osuudessa, jonka möreä eläytyvä lausunta ei jää tässä suvantovaiheeksi, vaan on itsessäänkin biisin huippuhetkiä. Muutaman kuuntelukerran jälkeen, kun malttaa kiinnittää huomiota muuhunkin kuin loistaviin vokalisteihin, säestyksestä huomaa tyylikkään jazzpianon.
Ilman tätä blogia en olisi törmännyt The Ink Spotsiin vieläkään, mutta nyt tämä hieno yhtye nousi kerralla suosikkieni joukkoon. En ole tajunnut kuunnella edes mitään tämäntyylistä. Myöhempiä mustia lauluyhtyeitä olen kyllä kuunnellut paljonkin. Olen nyt aivan ihastuksissani. Tämä on kuolematon klassikko!
Oma arvosana: 10
Lukijoiden arvosana:
Vanhojen biisien alkuperäisversioiden metsästäminen on joskus hankalaa puuhaa, ja jos sellainen löytyy, se voi rahista ja kohista sietämättömästi. Olen jo pari kertaa käyttänyt eri syistä hieman uudempaa versiota. Nyt käytän taas, mutta tällä kertaa siitä syystä, että tämä versio on niin älyttömän hyvä, ettei tätä voi jättää salaisuudeksi. Kaikki muutkin kuulemani versiot ovat kyllä erinomaisia.
If I Didn't Care levytettiin alunperin vuonna 1939, ja siitä tuli doo-wop-yhtye The Ink Spotsin ensimmäinen suuri hitti ja yhtyeen tavaramerkkilaulu. Yhtyeen tenori laulaa sooloa, ja basso esittää puheosuuden. Kappaleessa on ovelan hiipivä tunnelma säkeiden viimeisten sävelten venytyksen ja sanattoman taustalaulun ansiosta. Lopuksi solisti huipentaa biisin korkeilla sävelillä.
Linkittämässäni versiossa The Ink Spots esiintyy eri kokoonpanossa kuin alkuperäislevytyksellä, mutta tämä porukka esittää biisin aivan nappiin. Tenorin ääni ja tulkinta ovat aivan huippua, mutta olennaisin ero alkuperäiseen on rap-osuudessa, jonka möreä eläytyvä lausunta ei jää tässä suvantovaiheeksi, vaan on itsessäänkin biisin huippuhetkiä. Muutaman kuuntelukerran jälkeen, kun malttaa kiinnittää huomiota muuhunkin kuin loistaviin vokalisteihin, säestyksestä huomaa tyylikkään jazzpianon.
Ilman tätä blogia en olisi törmännyt The Ink Spotsiin vieläkään, mutta nyt tämä hieno yhtye nousi kerralla suosikkieni joukkoon. En ole tajunnut kuunnella edes mitään tämäntyylistä. Myöhempiä mustia lauluyhtyeitä olen kyllä kuunnellut paljonkin. Olen nyt aivan ihastuksissani. Tämä on kuolematon klassikko!
Oma arvosana: 10
Lukijoiden arvosana:
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Bill Haley And His Comets: Rock Around The Clock (1954)
Audio
Eihän tämä tietenkään ollut ensimmäinen rock'n'roll-levytys, eikä Bill Haleyn ensimmäinen rock'n'roll-levytys, eikä edes alkuperäinen versio tästä biisistä, mutta tämä oli kaupallinen läpimurto. Jättimenestys tuli vasta reippaasti singlen julkaisun jälkeen. Tuskin tästä olisi tullut kummoistakaan hittiä, ellei tämä soisi elokuvassa Blackboard Jungle. Onhan tässä kyllä paljon vetoavia elementtejä: varsin svengaava backbeat, hauskat instrumentaaliosuudet (15 sekuntia on täysin riittävä kitarasoolon pituus) ja sanoitus, jossa luvataan tanssia (tai rakastella) loputtomiin.
Bill Haley on kuitenkin karismattomimpia vokalisteja, mitä tämän blogin parissa on tullut vastaan. Hänen laulusuorituksessaan ei ole tippaakaan sitä kiihkoa ja vimmaa, että kuulija voisi uskoa hänen todella aikovan tanssia (tai rakastella) kellon ympäri. Hän onnistuu silti tärkeimmässä, eli laulu on rytmisesti napakkaa. Haley korostaa sopivasti sanoja "rock" ja "clock" ja kuulostaa hymyilevän laulaessaan, mikä riittääkin siihen, ettei laulusuorituksen keskinkertaisuus pilaa bändin svengiä.
Youtubessa on tästä kappaleesta myös saman yhtyeen esittämiä liveversioita, joita yhdistää se, että kaikissa on hieman nopeampi tempo kuin singlellä. Nopeampana biisi toimiikin paremmin.
Oma arvosana: 5
Lukijoiden arvosana: 4
Eihän tämä tietenkään ollut ensimmäinen rock'n'roll-levytys, eikä Bill Haleyn ensimmäinen rock'n'roll-levytys, eikä edes alkuperäinen versio tästä biisistä, mutta tämä oli kaupallinen läpimurto. Jättimenestys tuli vasta reippaasti singlen julkaisun jälkeen. Tuskin tästä olisi tullut kummoistakaan hittiä, ellei tämä soisi elokuvassa Blackboard Jungle. Onhan tässä kyllä paljon vetoavia elementtejä: varsin svengaava backbeat, hauskat instrumentaaliosuudet (15 sekuntia on täysin riittävä kitarasoolon pituus) ja sanoitus, jossa luvataan tanssia (tai rakastella) loputtomiin.
Bill Haley on kuitenkin karismattomimpia vokalisteja, mitä tämän blogin parissa on tullut vastaan. Hänen laulusuorituksessaan ei ole tippaakaan sitä kiihkoa ja vimmaa, että kuulija voisi uskoa hänen todella aikovan tanssia (tai rakastella) kellon ympäri. Hän onnistuu silti tärkeimmässä, eli laulu on rytmisesti napakkaa. Haley korostaa sopivasti sanoja "rock" ja "clock" ja kuulostaa hymyilevän laulaessaan, mikä riittääkin siihen, ettei laulusuorituksen keskinkertaisuus pilaa bändin svengiä.
Youtubessa on tästä kappaleesta myös saman yhtyeen esittämiä liveversioita, joita yhdistää se, että kaikissa on hieman nopeampi tempo kuin singlellä. Nopeampana biisi toimiikin paremmin.
Oma arvosana: 5
Lukijoiden arvosana: 4
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)