Video
Spotify
Keinotekoisesta tyttöystävästä fantasiointi on sen verran häiriintynyttä puuhaa, että aiheen yleisyys popmusiikissa ihmetyttää. Onhan se toki ikivanha idea; jo Kalevalassa Ilmarinen takoi itselleen oman kullan. Aihetta on käsitelty eri näkökulmista. Living Doll ja Glendora keskittyvät pakkomielteisesti nuken upeuden ihasteluun, kun taas Olkinainen kertoo ennen kaikkea miehen vajoamisesta hulluuden syövereihin. Mills Brothers, joka Paper Dollin levytysaikaan koostui kolmesta veljeksestä ja heidän isästään, kuulostaa näihin verrattuna selväjärkiseltä. Paperinukke ei ole laulussa ensisijainen kiinnostuksen kohde, vaan enemmänkin ajatusleikki siitä, miten voisi välttyä uusilta sydänsuruilta. Kappaleen aste asteelta hilpeytyvä tunnelma jättää mielikuvan, että kertojaa itseäänkin alkaa naurattaa koko ajatus. Leuka pystyyn ja kohti uusia naisseikkailuja! Paperinukke on muuten luultavasti kiertoilmaus pornokuvalle, mihin linkattu hauska videokin viittaa sen verran kun tuona aikana on voitu.
Biisi ehtii lyhyestä mitastaan huolimatta käydä läpi kolme erilaista osaa, mikä antaa pienen vihjeen siitä, että The Mills Brothers oli musiikillisesti huomattavasti monipuolisempi yhtye kuin vaikkapa aikalaisensa The Ink Spots. Viimeinen säkeistöhän on sanoiltaan ja melodialtaan sama kuin ensimmäinen, mutta sovitus ja tunnelma ovat aivan erilaisia. Millsit häviävät Ink Spotseille kuitenkin siinä, ettei heidän riveissään ollut samanveroista solistivirtuoosia. Laulu on moitteetonta ja sympaattisen kuuloista, mutta kuitenkin vain ihan kivaa.
Oma arvosana: 7
Lukijoiden arvosana:
Näytetään tekstit, joissa on tunniste doo-wop. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste doo-wop. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 23. kesäkuuta 2010
perjantai 26. maaliskuuta 2010
The Ink Spots: If I Didn't Care (1950?)
Video
Vanhojen biisien alkuperäisversioiden metsästäminen on joskus hankalaa puuhaa, ja jos sellainen löytyy, se voi rahista ja kohista sietämättömästi. Olen jo pari kertaa käyttänyt eri syistä hieman uudempaa versiota. Nyt käytän taas, mutta tällä kertaa siitä syystä, että tämä versio on niin älyttömän hyvä, ettei tätä voi jättää salaisuudeksi. Kaikki muutkin kuulemani versiot ovat kyllä erinomaisia.
If I Didn't Care levytettiin alunperin vuonna 1939, ja siitä tuli doo-wop-yhtye The Ink Spotsin ensimmäinen suuri hitti ja yhtyeen tavaramerkkilaulu. Yhtyeen tenori laulaa sooloa, ja basso esittää puheosuuden. Kappaleessa on ovelan hiipivä tunnelma säkeiden viimeisten sävelten venytyksen ja sanattoman taustalaulun ansiosta. Lopuksi solisti huipentaa biisin korkeilla sävelillä.
Linkittämässäni versiossa The Ink Spots esiintyy eri kokoonpanossa kuin alkuperäislevytyksellä, mutta tämä porukka esittää biisin aivan nappiin. Tenorin ääni ja tulkinta ovat aivan huippua, mutta olennaisin ero alkuperäiseen on rap-osuudessa, jonka möreä eläytyvä lausunta ei jää tässä suvantovaiheeksi, vaan on itsessäänkin biisin huippuhetkiä. Muutaman kuuntelukerran jälkeen, kun malttaa kiinnittää huomiota muuhunkin kuin loistaviin vokalisteihin, säestyksestä huomaa tyylikkään jazzpianon.
Ilman tätä blogia en olisi törmännyt The Ink Spotsiin vieläkään, mutta nyt tämä hieno yhtye nousi kerralla suosikkieni joukkoon. En ole tajunnut kuunnella edes mitään tämäntyylistä. Myöhempiä mustia lauluyhtyeitä olen kyllä kuunnellut paljonkin. Olen nyt aivan ihastuksissani. Tämä on kuolematon klassikko!
Oma arvosana: 10
Lukijoiden arvosana:
Vanhojen biisien alkuperäisversioiden metsästäminen on joskus hankalaa puuhaa, ja jos sellainen löytyy, se voi rahista ja kohista sietämättömästi. Olen jo pari kertaa käyttänyt eri syistä hieman uudempaa versiota. Nyt käytän taas, mutta tällä kertaa siitä syystä, että tämä versio on niin älyttömän hyvä, ettei tätä voi jättää salaisuudeksi. Kaikki muutkin kuulemani versiot ovat kyllä erinomaisia.
If I Didn't Care levytettiin alunperin vuonna 1939, ja siitä tuli doo-wop-yhtye The Ink Spotsin ensimmäinen suuri hitti ja yhtyeen tavaramerkkilaulu. Yhtyeen tenori laulaa sooloa, ja basso esittää puheosuuden. Kappaleessa on ovelan hiipivä tunnelma säkeiden viimeisten sävelten venytyksen ja sanattoman taustalaulun ansiosta. Lopuksi solisti huipentaa biisin korkeilla sävelillä.
Linkittämässäni versiossa The Ink Spots esiintyy eri kokoonpanossa kuin alkuperäislevytyksellä, mutta tämä porukka esittää biisin aivan nappiin. Tenorin ääni ja tulkinta ovat aivan huippua, mutta olennaisin ero alkuperäiseen on rap-osuudessa, jonka möreä eläytyvä lausunta ei jää tässä suvantovaiheeksi, vaan on itsessäänkin biisin huippuhetkiä. Muutaman kuuntelukerran jälkeen, kun malttaa kiinnittää huomiota muuhunkin kuin loistaviin vokalisteihin, säestyksestä huomaa tyylikkään jazzpianon.
Ilman tätä blogia en olisi törmännyt The Ink Spotsiin vieläkään, mutta nyt tämä hieno yhtye nousi kerralla suosikkieni joukkoon. En ole tajunnut kuunnella edes mitään tämäntyylistä. Myöhempiä mustia lauluyhtyeitä olen kyllä kuunnellut paljonkin. Olen nyt aivan ihastuksissani. Tämä on kuolematon klassikko!
Oma arvosana: 10
Lukijoiden arvosana:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)