keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Village People: Y.M.C.A. (1978)

Video

Tässäpä biisi, jolla on kulttuurisia merkityksiä kerrakseen. On käytännössä mahdotonta enää irrottaa musiikkia erilleen kaikesta mitä se edustaa. Mitä se edustaa? Homoseksuaalisuuden ylistystä, homoseksuaalisuuden parodiaa, urheilutapahtumien kestohittiä vai pelkkää puhkisoitettua diskon kulta-ajan nostalgiaa? Minusta kaikkea tätä ja mahdollisesti paljon muutakin, mutta riippuu asiayhteydestä, mihin kategoriaan se milloinkin tuntuu eniten osuvan. Käsittääkseni se on kuitenkin enemmänkin valtakulttuurin käsitys gay anthemista kuin enää varsinainen gay anthem. Kuriositeettina mainittakoon, että kappaleen heteroseksuaali sanoittaja ja laulusolisti Victor Willis on kertonut sen olevan ylistyslaulu NMKY:n tarjoamille urheilumahdollisuuksille, mikä todistaa, ettei sanoittajan mielipidettä laulun merkityksestä kannata ikinä kuunnella, sekä sen, että Willisillä on huumorintajua.

Musiikkiin! Y.M.C.A. voisi olla diskoelementeistä riisuttuna aika perinteinen soul-stomper. Runsas torvien käyttö ja Willisin karhea ääni tuovat mieleen Wilson Pickettin 60-luvun puolenvälin levytykset. Rytmiryhmä ja kertosäkeeseen johdattava viulunostatus sen sijaan ankkuroivat biisin vahvasti levytysvuoteensa. Rytmipuoli on omaan makuuni kovin tönkköä. Biisi ei oikein mene jalan alle, mikä on nopealle diskokappaleelle anteeksiantamaton heikkous. Kappaleen riehakas tunnelma voi kyllä nostattaa mielialaa edelleenkin sopivassa tilanteessa. Sopivan tilanteen löytäminen voi tosin olla melko haastavaa.

Oma arvosana: 6
Lukijoiden arvosana: 5,5

3 kommenttia:

  1. Kieltämättä tuohan voisi olla ihan staxia eri sovituksella nyt kun mainitsit.

    Ikävä kyllä enää siitä ei kukaan uskottavaa soulia saisi.

    VastaaPoista
  2. Niitä biisejä, jotka saavat porukan aina villiksi, enkä tajua miksi. Kai tämä nyt vitosen ansaitsee.

    VastaaPoista
  3. Aika hyvä yhteenveto diskoklassikosta, joka loppujen lopuksi hieman jää oman aikansa vangiksi. Alle kutosta tälle ei kuitenkaan ehkä voi antaa. Triviaa: viimeksi kappale alkoi soimaan päässä matkalla, kun hoksasin yömaja-aatteen levinneen myös matkakohteeseeni. Sri Lankasta kun oli kyse, nimi oli kuitenkin - mikäs muu kuin - Y.M.B.A. En yöpynyt!

    VastaaPoista