Kuuntele Spotifyssa
Olen jakanut mielessäni Abban tuotannon neljään kauteen. Ensiksi oman tyylin hakemista 1972-74 (mm. Waterloo), toiseksi maailmanlaajuinen läpimurto poprockilla 1975-77 (mm. Mamma Mia), kolmanneksi diskoa 1978-79 (mm. Voulez-vous), neljänneksi vakavoituminen 1980-82 (mm. Winner Takes It All). Yhtyeen kaikki hitit eivät solahda oman kautensa lokeroon, mutta pääpiirteissään se meni näin. Toinen kausi oli Abban kulta-aikaa sekä kaupallisesti että taiteellisesti, ja niinpä Gold korostaa sitä. Kokoelman neljä ensimmäistä kappaletta on toiselta kaudelta. Toinen vaihtoehto olisi ollut kronologinen järjestys, mutta Abban tapauksessa se ei olisi ollut yhtä toimiva ratkaisu.
Abban hitit ovat niin läpikotaisin varmaa ammattilaistyötä, ettei mitään osa-aluetta voi varsinaisesti moittia. Kysymys on vain siitä, sattuuko itse pitämään niistä. Itse pidän suurimmasta osasta. Teennäisimmän kuuloiset musikaalinumerot, kuten Money, Money, Money ja Thank You For The Music tökkivät eniten, mutta jokaista hutia kohti on nerokkaita nappiosumia, kuten Mamma Mia ja The Name Of The Game.
Yksi Abban viehättävimmistä ominaispiirteistä on se, että musiikissa tapahtuu koko ajan jotain. Taukoja ei oikeastaan ole lainkaan. Jos Agnetha ja Frida vetävät pari sekuntia henkeä säkeiden välissä, yleensä siihenkin väliin on ujutettu jollain soittimella tilutettu lyhyt korukuvio. Tämä kuitenkin kääntyy itseään vastaan, jos yrittää kuunnella kokoelman alusta loppuun, niin kuin minä teen nyt ehkä ensimmäistä kertaa, vaikka olen hankkinut sen aikoja sitten. Yltäkylläinen sovitus toisensa jälkeen on uuvuttavaa kuunneltavaa. Gold toimii loistavasti hakuteoksena, jolta voi poimia silloin tällöin tilanteeseen sopivan kultakimpaleen, mutta koko sylillinen kultaa käy raskaaksi.
Parhaat biisit: Knowing Me, Knowing You, Mamma Mia, The Name Of The Game
Oma arvosana: 8
Lukijoiden arvosana: 8,5
Mulla on Gold vain videokokoelmana, mutta myötäilen tekstiä jopa arvosanaa myöten eli 8. Lisään, että Lay All Your Love on Me on aliarvostettu kappale.
VastaaPoistaKaipasin jotain kannanottoa Agnetha vs Frida -asetelmaan, joka tietysti korostuu videoita katsoessa, kun näkee kumpi kulloinkin laulaa. Aika helpostihan sen myös kuulee. Mä olen aina sympannut enemmän Fridaa.
Olen ihan samaa mieltä sekä Lay All Your Love On Mestä että Fridasta. Kumpikin pyörähti mielessäni kirjoitusta edeltävinä päivinä, mutta kirjoitushetkellä ajatus kulki ilmeisen nihkeästi. Hyvä että tulivat nyt kehutuiksi.
VastaaPoistaTuli kuunneltua Spotifysta yhtyeen klassikkolevyjä.
VastaaPoistaKoska bändi on aiemmin tuttu lähinnä niiltä iän ikuisilta kokoelmilta, oli yllätys kuinka puuduttavaa musaa se paikoitellen on. Ruotsalaista lauluntekotaitoa parhaimmillaan ja pahimmillaan. Ja mimmit ovat laulusuorituksiltaan yhtä lämpimiä, kuin jääpuikot.
Fridan lämpimää ääntä arvostan nykyään ehkä enemmän, mutta kyse lienee loppujen lopuksi omenista ja appelsiineista. Kokoelman suurin ongelma on se, että siltä väistämättä puuttuu muutamakin erinomainen ja ajaton popsävelmä, joko siitä syystä, että ne eivät yllä nelikon suurimpiin hitteihin (Under Attack) tai sitten niitä ei ylipäätään ole julkaistu koskaan singlenä (If It Wasn't For The Nights).
VastaaPoistaJoka tapauksessa 9. Parhaat kappaleet Lay All Your Love On Me sekä The Name Of The Game.