The Mills Brothers: Paper Doll (1943)

Video

Spotify

Keinotekoisesta tyttöystävästä fantasiointi on sen verran häiriintynyttä puuhaa, että aiheen yleisyys popmusiikissa ihmetyttää. Onhan se toki ikivanha idea; jo Kalevalassa Ilmarinen takoi itselleen oman kullan. Aihetta on käsitelty eri näkökulmista. Living Doll ja Glendora keskittyvät pakkomielteisesti nuken upeuden ihasteluun, kun taas Olkinainen kertoo ennen kaikkea miehen vajoamisesta hulluuden syövereihin. Mills Brothers, joka Paper Dollin levytysaikaan koostui kolmesta veljeksestä ja heidän isästään, kuulostaa näihin verrattuna selväjärkiseltä. Paperinukke ei ole laulussa ensisijainen kiinnostuksen kohde, vaan enemmänkin ajatusleikki siitä, miten voisi välttyä uusilta sydänsuruilta. Kappaleen aste asteelta hilpeytyvä tunnelma jättää mielikuvan, että kertojaa itseäänkin alkaa naurattaa koko ajatus. Leuka pystyyn ja kohti uusia naisseikkailuja! Paperinukke on muuten luultavasti kiertoilmaus pornokuvalle, mihin linkattu hauska videokin viittaa sen verran kun tuona aikana on voitu.

Biisi ehtii lyhyestä mitastaan huolimatta käydä läpi kolme erilaista osaa, mikä antaa pienen vihjeen siitä, että The Mills Brothers oli musiikillisesti huomattavasti monipuolisempi yhtye kuin vaikkapa aikalaisensa The Ink Spots. Viimeinen säkeistöhän on sanoiltaan ja melodialtaan sama kuin ensimmäinen, mutta sovitus ja tunnelma ovat aivan erilaisia. Millsit häviävät Ink Spotseille kuitenkin siinä, ettei heidän riveissään ollut samanveroista solistivirtuoosia. Laulu on moitteetonta ja sympaattisen kuuloista, mutta kuitenkin vain ihan kivaa.

Oma arvosana: 7
Lukijoiden arvosana:

Los Del Rio: Macarena (1995)

Video

Macarena-ilmiössä oli mukana epätodennäköisiä aineksia. Espanjalainen duo Los Del Rio oli tehnyt keikkaa jo kymmeniä vuosia saamatta kummoistakaan menestystä edes kotimaassaan. He päätyivät valloittamaan maailman singlelistat hitillä, jonka kertosäe lauletaan espanjaksi. Toisaalta tuo hitti oli aika lähelle sellainen kuin KLF:n vuonna 1988 julkaisema The Manual (How To Have A Number One The Easy Way) opetti. Tarvitaan muodissa oleva tanssibiitti (Bayside Boys remix), pari mukavaa samplea (The Farm ja Yazoo, videoversiossa myös Anne Bancroft), laulutaidoton laulaja (nimettömäksi jäänyt nainen) ja sanoitus jossa ei yritetäkään sanoa mitään kovin fiksua. Videossa esitelty novelty-tanssi oli vielä piste i:n päälle.

Puolitoista vuosikymmentä myöhemmin biisin yllä leijuu edelleen vahva epäcooliuden löyhkä, mutta siinä on elementtejä joista pidän. Samplevalinnat ovat oikein osuvia, ja rytmissä on ysärihiteille harvinaista kepeyttä. En kylläkään keksi, missä tilanteessa haluaisin kuulla tämän oma-aloitteisesti, saati kuunteluttaa muilla. Harvoin vastaan tulevana vanhana tuttuna Macarena ei silti ole ollenkaan vastenmielinen kohdattava.

Oma arvosana: 6
Lukijoiden arvosana: 5

Queen: Greatest Hits (1981)

Kuuntele Spotifyssa

Suomi on silläkin lailla erikoinen maa, että täällä Queenin Greatest Hits II on huomattavasti myydympi kuin ykkösosa. Maailmanlaajuisesti tilanne on aivan päinvastoin. Ykkösen etumatkaa kasvattaa sekin, että toisin kuin kakkososa, ykkönen julkaistiin samalla nimellä sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa. Sisältö ei kylläkään ollut aivan sama. Minä käsittelen tässä 17 biisin laajuista Euroopan painosta. Biisivalinnat on tehty ilmeisesti brittilistasijoitusten perusteella.

Kokoelma alkaa Bohemian Rhapsodylla, joka ei ainakaan minun korvissani suostu kulumaan puhki vieläkään. Sen lisäksi, että biisin asema sekä hittinä että klassikkona oikeuttaa sen kokoelman paalupaikalle, Bohemian Rhapsody alleviivaa Queenin monipuolisuutta. Siinä on vuorotellen paatoksellista balladia, hard rockia ja kieli poskessa hölmöilyä aivan kuin tällä kokoelmalla on muutenkin. Biisijärjestys sekoittaa tehokkaasti bändin eri aikakaudet, tyylilajit ja biisintekijät. Samalla logiikalla toisena biisinä on mitään Bohemian Rhapsodyn osaa muistuttamaton Another One Bites The Dust.

Camp on erottamaton osa Queeniä, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Pelkkä musiikillinen kunnianhimoisuus ja virtuositeetti ilman pilkettä silmäkulmassa voisi käydä puuduttavaksi. Se, ettei hölmöjäkään ideoita hylätä, tuo musiikkiin irtonaisuutta ja rikkautta. Queenin huumori toimii kuitenkin paremmin musiikillisissa kuin sanoituksellisissa ylilyönneissä. Fat Bottomed Girls on puistattava esimerkki huumorimusiikista ilman huumoria musiikissa. Seuraavana tuleva saman kahden A-puolen singlen kääntöpuoli Bicycle Race on siedettävämpi, mutta eikö sen olisi voinut sijoittaa vaihtelun nimissä johonkin muuhun kohtaan?
Hudit ovat onneksi harvassa. Leffahitti Flash jää musiikillisesti köyhäksi ja ärsyttävän pirteä Don't Stop Me Now on viime aikoina osoittanut kärsivänsä ylisoittamisesta enemmän kuin bändin muut hitit, mutta muut biisit ovat miellyttävää kuultavaa.

Freddie Mercuryn vahva ja notkea ääni hoitaa hienosti biisin kuin biisin, ja vaikka Brian Mayn rutikuiva kitarasoundi hetkittäin ärsyttää, sitäkin huomaa kaipaavansa, jos jossain biisissä sen mukaantulo kestää tavallista kauemman. Queenin vaikutus kuuluu edelleen niinkin erilaisissa bändeissä kuin Muse ja Scissor Sisters. Hieno bändi. Hieno kokoelma.

Parhaat biisit: Bohemian Rhapsody, Somebody To Love, Now I'm Here
Oma arvosana: 9
Lukijoiden arvosana: 8

Roger Whittaker: The Last Farewell (1971)

Video

Edellisessä postauksessa oli viheltävä laulaja, mutta nyt vastaan tulee laulava viheltäjä. Roger Whittakerin Suomessa tunnetuin kappalehan on Patakakkosen tunnarina soinut suomalaista kansanlaulua Kettu itki poikiansa mukaileva Finnish Whistler, joka soi jälleen listoilla Marja Tyrnin kierrättämänä. Nyt Roger ei kuitenkaan vihellä, vaan laulaa eltaantunutta iskelmää.

Roger Whittaker sävelsi vuonna 1971 puolen vuoden ajan laulun viikossa radio-ohjelmansa kertakäyttöiseksi täytteeksi. Laulut sävellettiin kuuntelijoiden kirjoittamiin sanoituksiin. The Last Farewell oli yksi laulu tämän tusinatavaran joukossa, kunnes vuonna 1975 se nousi jostain käsittämättömästä syystä isoksi kansainväliseksi hitiksi. Sävellys on melkoinen kliseekimppu, ja Whittaker laulaa sen täysin karismattomasti. Oheisessa videossa esityksen karaokenomaisuus ja kuulijoiden välinpitämättömyys menee koomisuuden puolelle.

Se, mikä tässä roskassa ketuttaa eniten, on kuitenkin sanoitus. Kertoja viittaa jonkinlaiseen rakkaussuhteeseen, joka on ilmeisesti kuitenkin jo päättynyt, koska rakastamisesta puhutaan perfektissä eikä preesensissä. Lisäksi hyvästejä jätetään jo laivan lähtöä edeltävänä päivänä, mikä sekin kertoo, ettei pari ole enää kovin läheisissä väleissä. Mies ei keksi mitään muuta sanottavaa (ex?-)rakkaastaan, kuin että hän on kaunis. Jos mies selviää hengissä sodasta, mitä hän ei pidä todennäköisenä eikä tunnu erityisesti toivovankaan, hän aikoo jäädä Englantiin katselemaan sumua mieluummin kuin palaa (ex?-)rakkaansa luo ikuisen auringonpaisteen maahan. Laulun sanoma tuntuu olevan se, että kunnon miehen kuuluu olla aina valmis kuolemaan sodassa reippain mielin. Syyksi ei tarvita edes kodin tai läheisten puolustamista, sillä nehän ovat tässä tapauksessa jossain aivan eri maassa. Ehkä sanoittaja halusi Ison-Britannian osallistuvan Vietnamin sotaan.

Oma arvosana: 0
Lukijoiden arvosana:

Scorpions: Wind Of Change (1990)

Video

Viheltäminen on musiikissa yleensä jos ei nyt aivan koominen elementti, niin ainakin merkki siitä, että kappaleen tunnelma on kepeä. Kyllähän vakavissakin biiseissä on vähän vihellelty, niin kuin vaikka Jealous Guyssa, mutta yleensä vihellysbiisit ovat tunnelmaltaan enemmänkin joko Always Look On The Bright Side Of Lifen tai Young Folksin kaltaisia. Scorpions, joka oli jo pitkään hämmentänyt tahallisen ja tahattoman huumorin rajaa sanoituksillaan, musiikillaan, levynkansillaan ja ulkomuodollaan, rohkeni tarttua 90-luvun alun merkittävimpään ajankohtaiseen aiheeseen ja aloittaa sitä käsittelevän kappaleen vihellyksellä.

Vihellyspätkä oli kaikessa sietämättömyydessäänkin sen verran nokkela idea, että sitä käytetään useampaan kertaan. Muita nokkelia ideoita ei sitten löydykään. Ensimmäisen kertosäkeen aloittaa mahdollisimman kliseiseen heviballadityyliin hidas rumpufilli, jota sitäkin ryöstöviljellään läpi koko biisin. Kitarasoolo tulee ennalta-arvattavassa kohdassa ja kuulostaa ennalta-arvattavalta. Biisi oli puhkisoitettu jo parin kerran jälkeen.

Parhaillaan toteutettavaa politiikkaa kannattava laulu on paljon hankalampi tehdä kuin protestilaulu. Scorpionsille täytyy antaa sympatiapiste siitä, että he sen tekivät, vaikka lopputulos on mitä on.

Loppuun vielä henkilökohtainen anekdootti: Olen voittanut vedonlyönnissä 50 markkaa tanssimalla Wind Of Changen alusta loppuun yksin.

Oma arvosana: 3
Lukijoiden arvosana: 4