Michael Jackson kirjoitti, esitti ja osaksi myös tuotti Badin lauluja musiikkihistorian suurimpien odotusten paineessa. Siitä tulikin Thrilleriä suurempi menestys esimerkiksi Isossa-Britanniassa. Levyn kannessa näkyvä rockimpi imago myös osittain kuuluu musiikissa, mutta Thrillerin mallin mukaan tässäkin pyritään tarjoamaan jokaiselle jotakin.
Nimibiisin tiukka säksätys ja mehukkaat kitara- ja kosketinmausteet ansaitsisivat seurakseen paremman kertosäkeen. Speed Demoninkaan kertosäe ei ole niin ihmeellinen, mutta siinä säksätyksellä rakennettu jännite ei sentään raukea tyhjiin. The Way You Make Me Feel ja Man In The Mirror ovat levyn vapautuneimmin iloiset hetket, eikä niitä pääse juurikaan pilaamaan sekään, että olen joistain soundi- ja sovitusratkaisuista hieman eri mieltä. Peräkkäin kuultava kolmikko Liberian Girl, Just Good Friends ja Another Part Of Me sen sijaan kuulostavat olevan suorastaan ajastaan jäljessä, tai ainakaan vuodet eivät ole kohdelleet niitä hyvin. Liberian Girlin suloinen melodia kärsii vielä moneen kertaan toistuvista riimeistä girl-world ja jopa girl-girl. Olisihan niitä muitakin rimmaavia sanoja olemassa, niin kuin vaikka pearl ja curl. Sinänsä loistava artisti Stevie Wonder vieraili 80-luvulla niin monen muunkin levyillä, ettei Just Good Friendsissä kuultava lauluosuus onnistu sykähdyttämään. Onneksi ei ollut huuliharppua.
Bad kuitenkin paranee loppua kohti. Viimeinen balladi I Can't Stop Loving You tulee poikkeuksellisesti jo neljänneksi viimeisenä biisinä, ja siinä Jackson duetoi Siedah Garrettin kanssa. Albumin avaussingleksi valittu laulu on levyn melodisesti hienoin. Loppuun jää särmikäs kolmikko. Dirty Diana on Jacksonin uran paras rockbiisi. Vimmaisen "come on" -huudahduksen (ei siis shamon) jälkeen saapuva hyytävä suvanto tehoaa yllätyksellisyydellään. Smooth Criminalissa nerokas bassokuvio luo pohjan, jonka päälle kaikki muut instrumentit laulua myöten vahvistavat sen rytmiä. Leave Me Alonen melodinen harmonialaulu on jyrkässä ristiriidassa armottomasti hakkaavan rytmin kanssa, mikä on varsin viehättävää.
Edellisten ja seuraavien levyjen mahtavuuteen tässä ei ylletä kuin hetkittäin, mutta myöskään ei ole sorruttu jäljittelemään itseä eikä muita. Joka ainoa kappale on omalla tavallaan ansiokas teos, mutta joidenkin potentiaali jää täydellisesti hyödyntämättä.
Parhaat biisit: I Just Can't Stop Loving You, Dirty Diana, Smooth Criminal
Oma arvosana: 7
Lukijoiden arvosana: 6,7
Ehdottomasti samaa mieltä siitä, että loppupuoli pesee alun, vaikka Bad ja The Way You Make Me Feel ovatkin hyviä biisejä. Joissain kappaleissa on yksinkertaisesti yritetty liikaa, esim. Just Good Friends ja Another Part of Me ovat aika köykäisiä esityksiä. Annan myös seiskan.
VastaaPoistaEpätasainen levy. Itse en juuri voi sietää The Way You Make Me Feeliä tai I Just Can't Stop Loving Youta. Ovat vain niin sliipattua viihdesaastaa. Intensiivisemmät biisit toimivat parhaiten. Smooth Criminal on ihan kunkku. Myös tuotannollisesti, vaikka juuri tässä suhteessa Bad on Jacksonin levyistä eniten aikaansa sidottu. En juurikaan kykene kuuntelemaan sitä alusta loppuun, valikoituja paloja sitäkin mieluummin.
VastaaPoistaArvosana 6.
Niko P.
Melko hyvä, 7.
VastaaPoistaMichael Jackson oli muuten Barry Gibbin läheinen perhetuttava. Gibb teki vuonna 1984 oman soololevynsä nimeltään Now Voyager, jossa kuului varsin hienosti tyypillinen 80-luvun pop-musiikin soundi. Varsinkin kaksi Now Voyagerin kappaleista, Shatterproof ja Temptation kuulostavat Michael Jacksonin tyylisiltä. Voisin vaikkasanoa, että Jackson on ottanut pari kolme vuotta Now Voyagerin jälkeen ilmestyneellä Bad-levyllään mallia Gibbin uudesta 80-luvun tyylistä:
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=7Cnm2dvQLpI
http://www.youtube.com/watch?v=hq8t0-IHp5I
Kiitos linkeistä! Minulta on jäänyt tuo levy kuulematta. Jacksonit ja Gibbit ovat varmasti seurailleet toistensa tekemisiä viimeistään 70-luvulta saakka, ja vaikutteita on luultavasti otettu eri aikoina suuntaan jos toiseenkin.
VastaaPoista