keskiviikko 5. elokuuta 2009

The Original Soundtrack From The Motion Picture Grease (1978)


Vuonna 1972 ensi-iltansa saaneesta nostalgisesta teinimusikaalista Grease tehtiin vuonna 1978 menestynyt elokuvaversio, jota varten kirjoitettiin muutama laulu täydentämään alkuperäistä musikaalia. Kannatti kirjoittaa, koska tällä soundtrackillä uudemmat laulut toimivat keskimäärin paremmin.

Ensimmäisenä ja viimeisenä kuullaan Barry Gibbin säveltämä Grease, joka ei kuulosta yhtään 50-lukulaiselta vaan ihan vuodelta 1978, mutta saa sen anteeksi olemalla oikein hyvä biisi. Kappaleen laulaa Frankie Valli, joka oli iso tähti 60-luvulla. Ei mitään logiikkaa, mutta toimii. Summer Nights on veikeä poppis, jota hoilaa yksi ja toinen elokuvan näyttelijöistä. Olivia Newton-Johnin soolonumero Hopelessly Devoted To You on kaunis balladi, jossa hänen hieno äänensä pääsee hyvin esille. Tavallaan se erottuu vielä paremmin You're The One That I Wantissa, koska siinä vastapainona kuullaan John Travoltan hellyttävää määintää. Biisi on kuitenkin varsin mukava, vaikkakin hieman jo kulunut. Voisi sanoa, että levyä kannattaa kuunnella tähän asti. Valitettavasti sitä on jäljellä vielä 20 raitaa, mutta niiden tilalla on parempi kuunnella melkein mitä tahansa oldies-kokoelmaa.

Eihän loppuosa levystä ole ollenkaan kelvoton, mutta kohokohdat ovat harvassa. Travolta saa laulaa pari kappaletta vaatimattomalle äänelleen sopivalta korkeudelta. Sha Na Na esittää melkoisen liudan kappaleita rutiininmakuisina läpiluentoina, mutta Born To Hand Jive vedetään puhdilla ja innolla. Lisäksi levyllä on joukko keskinkertaisia kappaleita, jotka eri laulajat käyvät tulkitsemassa siedettävästi.

Parhaat kappaleet: Grease, Hopelessly Devoted To You, Born To Hand Jive

Oma arvosana: 5
Lukijoiden arvosana: 3

1 kommentti: