Pink Floyd: The Dark Side Of The Moon (1973)

Plussaa:

Levy on yhtenäinen tasapainoinen kokonaisuus, joka toimii parhaiten alusta loppuun kuunneltuna. Teemojen toistuminen ja kappaleiden yhteensulautuminen pääsevät näin paremmin esiin. Yksikään biisi ei ole itsessään huono, mutta osana kokonaisuutta ne tuntuvat saavan lisää sisältöä.
Syntetisaattoreilla, efekteillä ja puhepätkillä tuodaan tyylikkäästi lisämausteita tavanomaiseen bändisoundiin. Ainoa täysin synavetoinen kappale On The Run muistuttaa miellyttävässä pulputuksessaan hieman seuraavana vuonna julkaistun Autobahnin suvantokohtia.
Sävellykset ovat kauniita. Rauhallisella tempolla etenevä tunnelmointi kohoaa välillä pakahduttaviin paisutuksiin.
Kitarasoolotkaan eivät kuulosta tällä levyllä niin kamalilta kuin yleensä.
Ylimääräistä kikkailua ja itsetarkoituksellista vaikeutta levyltä ei löydy. Onko tämä siis progea ollenkaan?

Miinusta:

Laulusuoritukset ovat aika heikkoja.
On The Runin soundit kuulostavat hauskoilta, mutta biisi on jäänyt tekemättä.
Jatkuva alleviivaavuus käy ärsyttämään. Timen alussa kellot lyövät, ja Moneyssa ruksuttelee kassakone. Yksi maneeri on painottaa laulun ensimmäistä sanaa niin, että sen jälkeen jää lyhyt tauko ("breathe... breathe in the air", "money... get away", "us... and them").

Kokonaisuus on reippaasti plussan puolella. Ei hullumpaa.

Parhaat biisit: Breathe, Us And Them, Brain Damage
Oma arvosana: 8
Lukijoiden arvosana: 8,5

Michael Jackson: Thriller (1982)

Levyn alku tempaa mukaansa muutamassa sekunnissa. Wanna Be Startin’ Somethin’ on hillittömän tehokasta afrobeat-elektrofunkia, tai mitä lie. Kappaleen sähäkkä rytmimaailma ottaa vaikutteita sieltä sun täältä, ja lopputulos on täysin omaperäinen, kompromissiton ja äärimmäisen tanssittava. Yksi parhaista aloitusraidoista ikinä. Toisena kuultava Baby Be Mine on ihan ok R&B-kappale, mutta jää täysin edeltäjänsä varjoon. The Girl Is Mine on duetto Paul McCartneyn kanssa. Melodia on ilmeisesti McCartneyn rajallisten äänivarojen vuoksi levyn helpoimmin laulettava. Miehet ovat muka kilpailemassa saman tytön rakkaudesta, mutta kuulostavat kaiken aikaa kovin leppoisilta ja sopuisilta. Sävellys ja sanoitus ovat täysin eri paria. Epäuskottavaa ja laimeaa.

Nimikappale kuulostaa tämän jälkeen jo todella luovalta. Kauhudiscoa ei ollut taidettu tätä ennen juuri tehdäkään. Kuulija yritetään vangita biisin maailmaan heti alussa kanavasta toiseen kulkevilla askelilla. On omasta eläytymisherkkyydestä kiinni, lähteekö mukaan. Lapsena lähdin vaikka (koska?) en osannut englantia, enää en pysty. Vika ei taida kuitenkaan olla teoksessa. Beat It on hieman Blondie-henkinen iskevä tanssirocksiivu, joka kuitenkin hyytyy päälle liimatun kuuloiseen kitarasooloon. Billie Jean on täydellinen. Säästeliäs sovitus jättää joka soittimelle riittävästi tilaa kuulua kirkkaasti, ja kaikki tukee Michael Jacksonin heittäytyvää laulusuoritusta. Eteerinen Human Nature on levyn hienoin balladi. Jos Steve Porcaro on osannut säveltää tämän, miksi en ole ikinä kuullut yhtään hyvää biisiä Totolta?

P.Y.T. ja The Lady In My Life olisi syytä kuunnella erikseen. Ne eivät ole kyllin vahvoja erottuakseen edukseen levyn huippubiisien perään kuunneltuina, mutta pärjäävät kyllä mukavasti omillaan.

Kokonaisuudesta tulee mieleen hittikokoelma. Kekseliäimmät kappaleet ovat vuosia edellä tavanomaisimpia, ja joka ikinen biisi on sinkkukelpoinen sekä selvästi muista erottuva. Varsinainen thrill kestää noin puolet levystä, mutta sen aikaa se onkin poikkeuksellisen vahva.

Parhaat biisit: Wanna Be Startin' Somethin', Billie Jean, Human Nature
Oma arvosana: 9
Lukijoiden arvosana: 9,7

Alkusanat

Tervetuloa tutustumaan Globaaliin levyhyllyyn. Kirjoitan tänne suunnilleen kerran viikossa arvostelun levystä, joka kuuluu maailman myydyimpiin. Käytän ainakin aluksi lähteenä tätä listaa.
Aloitan listan alusta, mutta en etene sitä alaspäin orjallisesti järjestyksessä. Kirjoitan levyistä sitä mukaa, mitä omasta tai kirjaston hyllystä sattuu löytymään. Myyntilukujen keskinäisestä järjestyksestä ei ole mielestäni olemassa niin luotettavaa tietoa, että sitä kannattaisi pitää täällä keskeisenä elementtinä. Thriller on ilman muuta kärjessä, mutta kaikki sen jälkeiset sijat ovat kyseenalaisia.

Vaikka levy olisi myöhemmin julkaistu bonusmateriaalilla täydennettynä, vain alkuperäinen sisältö otetaan arvostelussa huomioon. Annan levyille arvosanan asteikolla 0-10, ja toivon että myös lukijat antaisivat kommenteissa itselleen tutuista levyistä arvosanan samalla asteikolla. Lasken niistä sitten keskiarvon, joka näkyy arvostelun lopussa. Olisin iloinen myös muista levyihin ja arvosteluihini liittyvistä kommenteista.