Carl Douglas: Kung Fu Fighting (1974)

Carl Douglas Hollannin TV:ssä
Alkuperäinen versio Spotifyssa

Oohohoohoo! Oohohoohoo! Kaikki tunnistavat Kung Fu Fightingin jo ensi sekunneista. Seuraavaksi tulee lyhyt pentatonista sävelasteikkoa mukaileva melodianpätkä, jonka tarkoitus on johdattaa ajatukset Kiinaan. Välillä rapsahtaa jokusen kerran blaxploitaatioelokuviin viittaava kitaraefekti. Ensimmäinen Carl Douglasin laulama lause on "everybody was kung fu fighting", jossa mainitaan biisin nimi ja käytännössä sanoituksen koko sisältö. Kohdassa "kung" on rumpujen ja muiden rytmisoittimien ensimmäinen isku, ja simppeli popin, funkin ja diskon sekainen komppi alkaa jyskyttää.

Kung Fu Fighting on käyttänyt joka ainoan kikkansa jo ensimmäisen puolen minuutin aikana, mikä ei ole tietenkään kolmen minuutin popissa harvinaista. Harvinaisempaa on, että biisissä on niinkin monta tunnistettavaa ja mieleenjäävää koukkua. Voisi luulla, että takana on aimo annos laskelmointia ja ammattimaista hitintekotaitoa, mutta Kung Fu Fighting tehtiin huitaisemalla sinkun B-puolta varten, ja se jäi Douglasin ainoaksi osumaksi sekä biisintekijänä että esittäjänä.

Biisin tunnelma on niin rento ja huoleton, että kertoja ei selvästikään seuraa aitoa katutappelua, vaan luultavammin vain kung fu -elokuvaa, jonka vauhdikkaasta menosta hän innostuu. Kertoja on ällistynyt sivustakatsoja, eikä todellakaan mikään taistelulajien harrastaja, vaikka Carl Douglas esiintyikin promokuvissa ja keikoilla sellaiseen viittaavassa asussa.

Saman vuoden hittejä olleen Rock Your Babynkin pahoinpidellyt Frederik levytti tämän nimellä Kung Fu taistelee. Siinä kertoja on voittamaton snagaritappelija. Vielä nolompi oli hänen haastattelunsa Suosikissa otsikolla "Kung fu on minulle elämäntapa". Samassa lehdessä mainostettiin kirjekurssia mainiolla lauseella "Minä teen teistä kiinalaisen kung fu -mestarin".

Kung Fu Fighting on ihan reipas ralli ja hauska kuriositeetti pophistoriassa, mutta ei sen kuunteleminen aiheuta minussa kummempia reaktioita puolesta eikä vastaan. Aika yhdentekevää huttua.

Oma arvosana: 4
Lukijoiden arvosana: 6

Abba: Fernando (1975)

Video

Fernando oli alunperin Fridan ruotsinkielisen soololevyn hitti. Biisin katsottiin olevan niin hyvä, että siitä kannatti tehdä myös englanninkielinen Abba-single. Kun yleensä alkuperäisen sanoituksen terävyys katoaa kieltä vaihdettaessa, ja tuloksena on geneeristä poplyriikkaa (esim. Boten Anna/ Now You're Gone), Fernandon tapauksessa asia on toisinpäin. Stig Anderssonin alkuperäinen sanoitus oli geneeristä poplyriikkaa, mutta Björn Ulvaeuksen kirjoittama englanninkielinen versio on poplauluksi erikoinen tarina kahdesta Meksikossa käytyyn hävittyyn sotaan osallistuneesta veteraanista, jotka muistelevat kuinka hienoa oli, kun unelma vapaudesta vielä eli. Rio Granden yli pakeneminen saattaa viitata Meksikon-Yhdysvaltain sotaan 1846-48. Yhdysvallat valloitti silloin Texasin, ja Meksiko vetäytyi Rio Granden eteläpuolelle. Sanoitus on tehty kuitenkin niin epämääräiseksi, ettei sitä pysty oikein tulkitsemaan antiamerikkalaiseksi tai muutenkaan ajankohtaiseen politiikkaan kantaaottavaksi.

Sovituksen latinalaisamerikkalaiseksi tarkoitetut elementit, erityisesti panhuilu, tekevät kauniista melodiasta ajoittain muzakia ja matkamuistokitschiä, minkä takia kappale ei onnistu olemaan kovinkaan koskettava. Tarttuva se tietysti on. Kyllä tätä voisi laulaa mukana karaokebaarin pöydässä.

Oma arvosana: 6
Lukijoiden arvosana: 7

James Horner: Music From The Motion Picture Titanic (1997)

Kuuntele jos nyt ihan välttämättä tahdot
Titanicin soundtrack poikkeaa huomattavasti aikaisemmin käsittelemistäni menestyssoundtrackeistä. Muut ovat olleet enemmän tai vähemmän popkokoelmia, mutta tämä on perinteistä soundtrackmusiikkia - eli suurimmaksi osaksi instrumentaalista kvasiklassista maalailua. Klassisesta musiikista tämä ei käy yksinkertaisuutensa ja melodisen popmaisuutensa vuoksi, vaikkakin Titanicin soundtrackiä on sanottu maailman myydyimmäksi klassisen musiikin levyksi, koska sen julkaissut levymerkki on Sony Classical. Paremminkin Titanicin soundtrack muistuttaa new age -musiikkia.

Levyn alkupuoli on aika laimeaa taustamusiikkia, joka olisi muuten mitäänsanomatonta, mutta kammottavien synakuorojen käyttö tekee siitä hieman ärsyttävää. Sitten kun elokuvassa päästään actionin pariin, musiikkikin alkaa osoittaa dramaattisuutta. Osat The Sinking ja Death Of Titanic ovat jyrkkyydessään ja jylhyydessään jopa mielenkiintoista kuultavaa. Lopuksi palataan taas seesteisyyteen, ja siellähän se My Heart Will Go Onkin luuraa. Siitä biisistä on muuten tällä soundtrackillä parempi sovitus kuin Celine Dionin omalla levyllä, mutta täytyy edelleen ihmetellä, kuinka yleisö halusi ostaa tuon biisin niin moneen kertaan eri levyillä.

Pari melodia-aihetta toistuu levyllä useampaan kertaan. Erityisesti My Heart Will Go Onin intro kummittelee todella monessa kohdassa eri instrumenteilla esitettynä tai norjalaisen Sissel Kyrkjebön sanattomana lauluna. Toisteisuus ei ole aina pahasta, mutta nyt se vahvistaa tunnetta siitä, että Titanicin soundtrack ei toimi itsenäisenä taideteoksena, vaan se sopii paremmin säestämään kuvaa.

Parhaat biisit: The Sinking, Death Of Titanic
Oma arvosana: 2
Lukijoiden arvosana: