perjantai 27. elokuuta 2010

Mariah Carey: All I Want For Christmas Is You (1994)

Video

Vaikka en varsinaisesti ole Mariah Careyn enkä joulun fani, tämä biisi on minusta riemastuttava! Mariah Careyn ja Walter Afanasieffin kirjoittama laulu on melodialtaan parhaiden popsoul-perinteiden mukainen muotovalio, ja sovitukseen on haettu joulun henkeä matkimalla Phil Spectorin joululevyn soundia, erityisesti kai The Crystalsin versiota Santa Claus Is Coming To Townista. Careyn moderni laulutyyli yhdistettynä 60-lukulaiseen taustaan on ajattoman kuuloinen yhdistelmä. Tempo on sopivan reipas, niin että Carey ehtii tulkita, mutta ei ylitulkita.

Ylenmääräinen jouluisuus ei pääse haittaamaan, kun sanoituksessa melkein kaikki joulun kliseet lytätään merkityksettöminä: lahjat, kuusi, pukki, lumi ja porot (misteli saa jäädä). John Lennon voisi vielä lisätä listan loppuun "and no religion too". Laulu on tästä syystä nerokkaan demokraattinen, kun kuulija voi hyväksyä viestin maantieteellisestä tai taloudellisesta asemastaan riippumatta. Oikeastaan edes sillä ei ole väliä, viettääkö kuulija joulua ollenkaan.

On hienoa, että tämä kappale on löytänyt tiensä joka joulu soivien klassikoiden joukkoon, jonne mahtuu ehkä yksi uusi joululaulu vuosikymmenessä. En tiedä, miten Mariah Careyn esittämä joululaulu voisi olla yhtään parempi. En oikeastaan tiedä, miten mikään joululaulu voisi olla yhtään parempi.

Oma arvosana: 9
Lukijoiden arvosana: 6

2 kommenttia:

  1. Videolla Mariahin kanssa pelehtivä pukki on muuten Tommy Mottola.

    VastaaPoista
  2. Onhan tämä moninkertaisesti sympaattisempi kuin se toinen joululistojen vakiovieras Last Christmas, mutta kuutonen saa piisata.

    VastaaPoista