tiistai 5. lokakuuta 2010

Goombay Dance Band: Sun Of Jamaica (1979)

Video

Sun Of Jamaica on yksi hämmentävimmistä tekeleistä, mitä olen ikinä kuullut. On hankala määritellä, mitä se yrittää olla, mitä se teeskentelee olevansa, ja mitä se todella on. Määrittelen silti.

Saksalainen Jörg Knoch hankki älyttömän afrokampauksen, häpesi sitä itsekin niin paljon että päätti esiintyä salanimellä Oliver Bendt. ja perusti Goombay Dance Bandin toteuttamaan visiotaan romanttisemmasta versiosta Boney M:stä. Sun Of Jamaica oli Goombay Dance Bandin ensimmäinen single. Bahamalaiseen musiikkiin viittaava sana goombay ja reggaeta lupaileva sana Jamaica, samoin kuin hillittömällä videolla temppuilevat karibialaissyntyiset tanssijat, ovat ulkomusiikillista hämäystä. Todellisuudessa Sun Of Jamaica on kehnoa saksalaista iskelmää, johon on ympätty soundivaikutteita diskosta ja calypsosta. Valtaosan kappaleen kestosta vievät tankeroenglannilla lausutut puheosuudet, jotka ovat uskomatonta soopaa, aivan kuin Vesa Keskinen olisi kirjoittanut ne. Se, miksi hämäys meni läpi, ja tämä nousi Saksan listaykköseksi yhdeksäksi viikoksi, on minulle täysi arvoitus. Etelä-Afrikan listaykkösyys tuntuu jostain syystä sopivan kuvaan. Goombay Dance Band meni myöhemmin vielä Ison-Britanniankin ykköseksi yhtä huonolla Seven Tearsilla. Kaikkea ei vain voi ymmärtää.

Köyhän miehen Boney M:stä puhuminen loukkaisi sekä Boney M:ää että köyhiä miehiä. Sun Of Jamaica on kuitenkin vielä suurempi loukkaus upeaa karibialaista musiikkiperinnettä kohtaan. Ensin tehdään paskaa ja sitten vielä lavastetaan sen olevan ulkomaalaisten vika. En keksi biisistä mitään ansiota, mille voisin antaa yhtään pistettä.

Oma arvosana: 0
Lukijoiden arvosana: 3,5

3 kommenttia:

  1. Erittäin Boney M:mäinen, toki. Mielestäni ei kuitenkaan tässä tapauksessa lainkaan köyhän miehen versio. Romanttisilla mausteilla ryyditettyä saksalaista jumppaa, Karibian aaltojen kohinaa, kuka kesälomaa odotteleva tällaista voi vastustaa? Ja muutenkin. Annan biisille epäröimättä seiskan.

    Olen muuten tajunnut biisin olemassaolon tai ainakin syvimmän olemuksen Koe-eläinpuistosta vasta parisen vuotta sitten. Eipä ole ainoa Göstan minulle esittelemä unohdettu helmi (tai tässä tapauksessa ehkä paremminkin semi-helmi)!

    VastaaPoista
  2. Saksalaiset ovat outoja. Jostain syystä tulee mieleen Urpo ja Ana suosionsa huipulla.

    VastaaPoista
  3. Vaikka toisinaan diggaan Boney M:ää, niin luojan kiitos olen tähän päivään asti säästynyt tällaiselta scheisselta. En voi ymmärtää. Arvosanasi 0 tuntuu suhteellisen oikealta.

    VastaaPoista